-

Valtuustoaloite: Aidosti kansainvälinen ja syrjimätön Rovaniemi
Valtuustoaloite 25.9.2023: Aidosti kansainvälinen ja syrjimätön Rovaniemi Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tiedonannossa hallitus kertoo olevansa sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä sekä tekemään työtä rasismin vähentämiseksi. Tähän työhön hallitus haluaa tiedonannon mukaan sitouttaa koko suomalaisen yhteiskunnan. Hallituksen mukaan kaikki voivat olla mukana rakentamassa Suomea, jossa jokainen voi elää…
-

Valtuustoaloite: Luontoratkaisuja monimuotoisuuden vaalimiseksi
Valtuustoaloite 25.9.2023: Luontoratkaisuja monimuotoisuuden vaalimiseksi Kansainvälisen luontopaneelin IPBESin mukaan nykymenolla jopa miljoona lajia on kuolemassa sukupuuttoon. Meillä Suomessa jo joka yhdeksäs laji on uhanalainen. Luontokadon pysäyttämiseen tarvitaan mukaan kaikkia. Kaupungeilla on erinomaiset edellytykset vahvistaa luontotyötä – ja tuottaa näin monenlaisia hyötyjä asukkailleen. Me allekirjoittaneet esitämme harkittavaksi ja selvitettäväksi seuraavia luontoratkaisuja monimuotoisuuden vaalimiseksi: 1 Monipuolistetaan maankäytön…
-

Valtuustoaloite: Liikenneturvallisuuden lisääminen kyläalueilla
Valtuustoaloite 19.6.2023: Liikenneturvallisuuden lisääminen kyläalueilla Väyläviraston mukaan nopeusrajoitusten ensisijainen tehtävä on tieliikenteen turvallisuuden lisääminen. Turvallisuusaspektin lisäksi nopeuksia säätelemällä voidaan vaikuttaa myös liikenteen sujuvuuteen, välityskykyyn, liikennekustannuksiin sekä liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin. ELY-keskuksille kuuluvat päätökset oman alueensa maanteiden nopeusrajoituksista ja yksittäisten merkkien asettamiset. Kaupungit ja kunnat ovat itsenäisiä tienpitäjiä, jotka päättävät oman katuverkkonsa nopeusrajoituksista. Niiltä osin nopeusrajoitukset eivät…
-

Valtuustoaloite: Naisten oma uimavuoro
Valtuustoaloite 15.5.2023: Naisten oma uimavuoro Uimahallit ovat matalan kynnyksen liikuntapaikkoja. Uiminen ei vaadi kalliita varusteita ja keskustassa sijaitseva uimahalli on myös kaikille kaupunkilaisille saavutettavissa. Kynnys uimahallin käyttöön voi kuitenkin olla korkea monesta eri syystä: kehossa voi olla arpia tai palovammoja, rintasyövän seurauksena oma muuttunut keho voi nostaa kynnystä astella julkiseen tilaan uima-asussa tai kulttuuristen syiden…
-

Valtuustoaloite: Lisää varjopaikkoja päiväkotien ja koulujen pihoille
Valtuustoaloite 15.5.2023: Lisää varjopaikkoja päiväkotien ja koulujen pihoille Tänä vuonna UV- indeksi saavutti tason kolme, eli suojautumisrajan, koko maassa toukokuun alussa. Ilmastonmuutoksen myötä myös helteet tulevat lisääntymään ja olemaan yhä kuumempia. Jotta lapset voisivat ulkoilla turvallisesti päiväkotien ja koulujen pihoilla, on niillä oltava riittävästi varjopaikkoja. Lapset ovat toisaalta herkkiä helteen vaikutuksille ja toistuvat palamiset lapsena…
-

Valtuustoaloite: Harjulammen ja Rovaniemen lintuvesien suojelu
Valtuustoaloite 15.5.2023: Harjulammen ja Rovaniemen lintuvesien suojelu Rovaniemen keskustan tuntumassa sijaitseva Harjulampi on monelle muuttolinnulle tärkeä elinympäristö ja pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen. Harjulammella on tavattu miltei sata lintulajia, joista noin kolmasosa pesii lammella. Harjulammen lajistoon kuuluvat muun muassa telkkä, silkkiuikku, kuovi ja haapana. Lammen etelärannalla puolestaan kasvaa vanhaa männikköä, mikä tarjoaa metsäisille lajeille kodin ja ruokaa.…
-

Valtuustoaloite: Mahdollisuuksien talo
Valtuustoaloite 15.5.2023: Linja-autoaseman rakennus uuteen kukoistukseen – Mahdollisuuksien talo Maaliskuussa uutisoitiin, että Rovaniemen linja-autoaseman ovet ehkä sulkeutuvat, kun Matkahuolto lähtee sieltä kesällä. Rakennusta on tituleerattu jopa yhdeksi Suomen arkkitehtonisesti merkittävimmäksi sodanjälkeisen kauden linja-autoasemaksi ja se on historiallinen muisto kauppalan ajoista. Rakennus on palvellut vuosikymmeniä kohtaamispaikkana ja porttina pohjoiseen. Rovaniemellä on tarve kehittää itseään ympärivuotiseksi kulttuurin…
-

Kansainvälinen kierrätyspäivä: jätteestä resurssiksi
18.3.2023 vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää. Kierrätystä voi tarkastella useasta eri näkökulmasta: nyt keskityn yhdyskuntajätteisiin ja niiden kierrätykseen. Lajittelemalla ja kierrättämällä jätteet säästetään energiaa ja primäärejä raaka-aineita sekä vähennetään ilman ja veden saastumista. Kierrättämällä pystymme konkreettisesti vähentämään luontokatoa ja hillitsemään ilmastonmuutosta. Jätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä on tullut monille arkipäiväistä ja itsestään selvää toimintaa. Kuitenkin jätteistä jää vielä…
-

Vaalitapahtumia Rovaniemellä
tiistaina 14.3. klo18-19.30 Ammattiliitto Pron paneeliin Rovaniemellä. Paneeli järjestetään Hotelli Pohjanhovissa (Pohjanpuistikko 2, Rovaniemi.) Vihreitä edustaa Laura Tarvainen keskiviikkona 15.3. klo 11–14, Vaalitori, Lapin yliopisto klo 16:30-17:30 vihreät jakaa ehdokkaiden esitteitä Prismalla. klo 17-18 Vaalipaneeli asumisen teemalla Rovaniemen Sampokeskuksessa / Kiinteistöliitto Lappi ja Suomen Vuokranantajat, Tarjolla kahvia 50 ensimmäiselle paikalle saapuvalle. Vihreitä edustaa Laura Tarvainen…
-

Rovaniemeläiset vihreät ehdokkaat Lapissa eduskuntavaaleissa
Sari Sanneli Alakulppi ”Minulle on tärkeää eläinten ja ihmisten hyvinvointi sekä terve elämä ja elämisen edellytykset maaseudulla, kaupungeissa ja koko laajassa Lapissa ja tahdon edistää kaikkia elinkeinoja, joita täällä voimme harjoittaa sopusoinnussa luontomme ja ympäristömme kanssa.” Maria Huhmarniemi – taide ja vihreä politiikka ”Edistän taide- ja kulttuurialoja, luovaa taloutta sekä fossiilitaloudesta irtautumista eli vihreää siirtymää…