27.8.2012
§ 87 Rovaniemen yleiskaavan 2015 muutos, Ounasvaaran alue
Vihreä valtuustoryhmä/ Ryhmäpuheenvuoro
Sari Ylipulli
Pieni varoituksen sana, ennen kuin aloitan: Tämä puhe saattaa järkyttää niitä, joiden mielestä tunne ja järki ovat toistensa vastakohtia tai niitä, jotka kullan kimalluksen sokaisemina ovat valmiita myymään vaikka ”isoäitinsä” .
Hyvä puheenjohtaja, hyvät ystävät ja toverit,
Oletko koskaan ajatellut kirjoittaa omaelämäkertaa? Jos kirjoittaisit, miten aloittaisit sen? Mitkä olisivat ensimmäiset sanat? ”Minä synnyin…Minä olen…”. Vai voisiko se rovaniemeläiselle kirjoittajalle ollakin jotain tällaista:
”Ounasvaaran pohjoisrinteen Välikalliolta avautuu kaunis näkymä pohjoiseen, Ounasjokivarteen ja itäetelään, Kemijokivarteen. Ounasjoen suistossa on laajat luonnonniittysaaret, jotka ovat hyvin heinäviä. Ne ovat olleet rovaniemiläisten talollisten ikimuistoisia heinäaittoja, joista on tuhansia häkillisiä heiniä kerätty jokaisena kesänä.
Kun nousi Ounasvaaran laelle, Juhannuskalliolle, avautuivat sieltä laajemmat näköalat jokaiseen suuntaan: Lännessä kiemurteli Kemijoki monine mutkineen ja niemineen kohti meren rantaa. (…)Etelän suunnassa näkyivät laajat erämaat vaaroineen ja korpineen, missä tiedettiin karhujenkin liikkuvan.
Idässä näkyi Kemijoen uoma punaisine taloineen sekä joessa uivine tukkeineen. Ounasjoen vesi välkkyi paljon kauempana kuin Välikalliolta katsottuna. Kun jatkoi kävelyä pitkin kallioharjannetta itään, saapui Tottorakan huipulle. Murteellisesti sitä sanoimme Totturakaksi. Siitä näki jo Oikaraisenkylään. Tarut kertoivat, että Tottorakassa on vainolaisten aikana poltettu merkkitulia…”
Tämä oli lyhennelmä isoisäni Kalle Ylipullin 70-luvulla kirjoitetun omaelämäkerran ensimmäisiltä sivuilta. Hän aloitti toistasataasivuisen elämäkertansa kuvailemalla kahden ja puolen sivun verran Ounasvaaralta avautuvia näkymiä. Kaksi ja puoli sivua Ounasvaaran huipulla, Juhannus -ja Välikalliolla, Totturakalla, katseen kiertäessä kaikki ilmansuunnat.
Mitä siinä ihminen silloin tuntee, seisoessaan vaaran laella, tuulen tuivertaessa ja metsän humistessa ympärillä, jalkojen alla jääkauden uurteita? Eikö siinä tunnekin vuosisatojen ja tuhansien kiitävän ohitse, jäätikkövirtojen jylyn ja maakuoren kohoamisen? Sielujen silmin eikö näykin pohjoisrinnettä kipuamassa emännät suurine kahvipannuineen ja nuoret parit tanssilavalla valoisassa kesäyössä?
Mitä merkitystä tällä on? Miten maisemakuvailut liittyvät tähän kaavaesitykseen? Ne liittyvät hyvinkin paljon, sillä Ounasvaara ei ole vain se kohouma joka on jääkauden jälkeen jäänyt maiseman keskelle. Ounasvaaran kuuluvat kaikki ne maisemat, jotka sen laelta kaikkiin ilmansuuntiin avautuvat. Tämä kokonaisuus kertoo meille tarinaa, meidän yhteistä historiaamme, joka määrittää, keitä ja mitä me rovaniemeläiset olemme.
Mutta eihän mökkikylä muuta ympäröiviä maisemia mitenkään? Mitä mökkikylä sitten muuttaa? Mielestäni sen toteuttaminen muuttaa jotain paljon merkittävämpää, kuin vain laskennallista maankäyttöä. Se muuttaa suhteemme Ounasvaaraan. Se vie meiltä niitä merkityksiä, joihin olemme sukupolvien myötä, isiltämme perittyjen arvojen myötä kasvaneet kiinni.
On myös muistettava että Ounasvaara on kokonaisuus, ei vain joitakin tiettyjä erityistoimintoihin tarkoitettuja alueita, joita voidaan laittaa tärkeysjärjestykseen sen mukaan, mitä voidaan rakentamisella pilata ja mitä ei. Ounasvaaran arvo on rahassa mittaamaton ja jatkuvaa, yhtä mittaamatonta korkoa kasvava.
Yksi näistä arvoista on lähiympäristömme vaaliminen siten, että meidän on mahdollista kasvattaa vahvat juuret kotiseudullemme. Sellaiseen maaperään uusienkin asukkaiden on helppo asettua. Meillä on taipumus kiintyä ympäristömme maamerkkeihin ja tukeutua niihin. Mikäli näitä jatkuvasti uhataan ja muutetaan, häviää turvallinen tuttuus ympäriltämme ja juurettomuus kasvaa. Kuitenkin, vahvat juuret ovat edellytys me-hengen syntymiselle, sitoutumiselle ja viihtymiselle, jota myös muuttotappion ennaltaehkäisyksi kutsuttakoon.
Tässä kaavaratkaisussa ei ole kysymys niinkään siitä, kuinka monta mökkiä, kuinka monta neliömetriä rakennetaan tai pilkottaako huvilan katto puiden lomasta vaiko ei. Ei tässä olennaisen kipeää tee oletettu turistien parveilu hiihtoladuilla, roskaaminen, melu tai ylipäänsä luonnonrauhan häiriintyminen.
Hämmästyttävintä tässä on se, että sitä, millä on ikiaikaisen, ikimuistoisen yhteisiä merkityksiä ja käyttötapoja ollaan nyt valmiita hajottamaan ja jakamaan palasina yhdelle ihmiselle ja hänen matkailukonsernilleen käytettäväksi kuten hän parhaaksi näkee. Kysymys on siitä, kenen Ounasvaara on? Kenelle kuuluu maa, joka ennen nykyaikaisia kaavoittajan kynänjälkiä oli yhteistä nautinta-aluetta metsästykseen, poronhoitoon ja keräilyyn ja joka sukupolvien ja vuosisatojen vaihtuessa on kasvattanut ja säilyttänyt yhteistä kulttuuriperintöämme? Nyt yhdelle ja tulevaisuudessa toiselle, kolmannelle ja neljännelle liikemiehelle, maanomistajalle, sijoittajalle tai rakennuttajalle ollaan luovuttamassa sellaista yhteistä, mikä voidaan mieltää yhdeksi tärkeimmistä rovaniemeläisyyttä määrittelevistä asioista.
Kysymys ei ole siitä, ettei saa rakentaa. Että haluaa estää Rovaniemen kehittämisen. Kysymys on Rovaniemen kehittämisestä siten, ettei tuhota rahassa mittaamattomia, näkymättömiä arvoja, joita Ounasvaaran kaltainen kohde kaupungissamme pitää sisällään. Jos jossakin kohtaa, hyvä valtuutettu, haluat osoittaa äänestäjillesi, ettet ole valmis myymään isoäitiäsi suuren rahan sokaisemana, niin nyt on se hetki.
Ounasvaara on meidän. Meidän kaikkien yhteinen.
Arvoisa puheenjohtaja, vihreä valtuustoryhmä ei kannata kaupunginhallituksen esitystä. Mielestämme mökkikylälle kaavoitettu alue tulee kokonaan poistaa Ounasvaaralta. Mutta koska on tehty palautusesitys, tulemme kannattamaan sitä.